Syksyllä 2017 LAPEssa toteutimme kokeilun LAPE-perheilloista. Iltojen teemat tulivat toiveena vanhemmilta, teemallisia iltoja järjestettiin Mikkelin kouluissa ja päiväkodeissa. Mukana oli asiantuntijoita, aikaa järjestettiin asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi yhteiselle keskustelulle ja vertaisuuden mahdollistamiselle. Kaiken ytimessä pyrittiin pitämään vanhemmuuden tukea, informaation jakamista sekä ammattilaisten tulemista lähemmäs perheitä. Illoista tehtiin myös mallinnus ja opinnäytetyö. Konseptin voi ottaa kuka tahansa käyttöön tekemämme osallisuustyökalun avulla. Pertunmaan toimijat ottivat kopin ja toteuttivat iltoja tänä syksynä. Blogissa saattekin lukea Mäntyharjulla terveydenhoitajana toimivan Piian raportoinnin Pertunmaan LAPE perheilloista!
Pertunmaan paikallisten LAPE- iltojen idea heräsi ja nousi alun perin LAPE Etelä-Savon kehittäjäryhmän tuen avulla ideoivassa ilmapiirissä, paikallisen Pertunmaan LAPE-ryhmän tuen ja myös yksittäisten terveydenhuollon ammattilaisten aktiivisuuden avuilla, ideoiden iltoja yhdessä kuntapuolen edustajan ja hankekoordinaattori Katri Mannisen kanssa.
Järjestäjätiimin kuului Pertunmaalla yksittäiset järjestöt: SPR, MLL, 4-H, Pertunmaan kunta ja lisäksi myös Essoten Pertunmaan perhe- ja neuvolapalveluiden sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä sosiaalitoimen työntekijät omalta osaltaan.
Osallistujia oli kahdessa eri illassa (19.9.18 ja 9.10.18) n.30.aikuista/ilta, sekä lapsia n.10. Ensimmäinen ilta oli lasten käytösvaikeuksista ja puhumassa oli Anu Kokkonen erityisluokan opettajan roolissaan. Toisessa illassa oli perheterapeutti Hilkka Aurinko keskustelemassa perheiden kanssa riittävän hyvästä vanhemmuudesta. Molemmat illat koettiin paikallisesti erittäin positiivisiksi, vaikuttaviksi ja hyviksi. Lisäksi illoista oli antia ja positiivisia vaikutuksia arkeen myös erityislasten ja haastavissa perhetilanteissa olevien lasten perheisiin.
Jatkossa Pertunmaalla olisi tavoitteena järjestää paikallisia LAPE -iltoja peräti kaksi syksyisin ja kaksi keväisin, eli 4.iltaa vuodessa. Varhaisen tuen perheiltojen aiheita on tarkoitus vaihdella, eri-ikäisten lasten perheisiin tuen antamiseksi sekä lisäksi myös ESSOTE perustason palveluiden esittelyn ja tiedostamisen unohtamatta. Tuleviin iltoihin olisi tarkoitus yhdistää myös ajankohtaisia aihealueita vanhemmuuden, perheiden hyvinvoinnin lisäämisen sekä ryhmämuotoisen vanhemmuuden tuen verkostoitumisen mahdollisuuksille. Yksi tulevan perheillan aiheena paikallisen LAPE- työryhmän toimesta voisi olla päihde- ja mielenterveystyöntekijä Jaana Vähäkankaan koulutustilaisuus pienten lasten vanhemmille päihteistä.

Pertunmaan LAPE perheillassa 9.10.2018 tupa täynnä Yhtenäiskoululla.
Kevään 2019 tavoitteeksi asetettiin yhteisesti paikallisen LAPE- työryhmän toimesta: Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmän toteuttaminen 5-10 -vuotiaiden lasten perheisiin Pertunmaalla. Kyseinen toive nousi perheiltä mielipiteiden ja palautteen antamisen yhteydessä.
Piia Repola, terveydenhoitaja
Pertunmaan neuvola ja kouluterveydenhuolto
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä