Vietämme koko Suomessa osallisuusviikkoa 3.-7.10. ja täällä Etelä-Savossa otamme vauhtia saman teeman äärellä jo koko edellisen viikon, jolloin myös vietämme perjantaina 30.9. vauvan päivää sekä kodin ja koulun päivää.
Mitä osallisuus sitten oikein on? Osallisuutta on määritelty monella taholla ja monista erilaisista näkökulmista katsottuna. Osallisuutta voi olla ja pitäisi olla jokaisessa väestöryhmässä, ja sitä voidaan havaita ja toteuttaa lukemattomin tavoin. Kiteytettynä osallisuus tarkoittaa sitä, että tunnemme kuuluvamme johonkin ja olevamme tärkeä osa isompaa kokonaisuutta. Osallisuutta on se, että omilla mielipiteillä ja toiveilla on vaikutusta ja niitä kuullaan. Jokaisen olemassaololla on merkitys. On tärkeää, että yhteiskunnan rakenteet tukevat kansalaisten osallisuutta esimerkiksi niin, että kielimuurit, liikuntarajoitteet tai muut asiat eivät estä osallistumista ja mukanaoloa. Perhekeskustoimijat eri sektoreilla voivat edesauttaa monin keinoin osallisuuden syntymistä huomioimalla kaikenlaisten perheiden mahdollisuudet tulla palvelluiksi, osallisiksi toimintaan sekä kuulluiksi.
On tärkeää kysyä, mitä perheet toivovat ja mikä heitä tukisi mahdollisimman hyvin. Ihan yhtä tärkeää on kuulla ja huomioida perheiden vastaukset ja pyrkiä muokkaamaan palveluita ja toimintoja mahdollisimman sopiviksi. Pelkkä kysytty kysymys ei paljoa lämmitä, jos vastausta ei kuunnella tai sen antamaa informaatiota ei osata hyödyntää. Erilaiset kansalaisten valtuustot ja neuvostot ovat erinomainen keino tuoda kaikkien ääntä kuuluville, mutta tärkeintä on jokaisen ihmisen huomioiva kohtaaminen arjessa ja juhlassa, koulussa, päiväkodissa, työpaikoilla ja harrastuksissa. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät osallistu mihinkään näistä, ansaitsevat tulla kuulluiksi – sellainen on hyvinvoiva ja demokraattinen yhteiskunta.
Etelä-Savon perhekeskustoiminnassa on runsaasti tapahtumia, tilaisuuksia ja toimintoja kahden osallisuusteemaisen viikon aikana eri puolilla maakuntaa. Käy tutustumassa tapahtumakalenteriin ja seuraa myös oman paikkakuntasi ilmoituskanavia.
Syksyn raikkautta ja iloista osallistumisen meininkiä kaikille!
Sanna Wirenius
Perhekeskuskoordinaattori