Sivustoa ei enää päivitetä. Etelä-Savon perhekeskustoiminnan verkkosivut uudistetaan vuoden 2023 aikana ja yhdistyvät osittain sähköiseen perhekeskukseen kesäkuussa 2023. Lisätietoa saat perhekeskuskoordinaattorilta sanna.wirenius@etelasavonha.fi
Mikä perhekeskustoiminta?
Klikkaa kuvaa ja katso meidän esite
Lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea YHDESSÄ!
Etelä-Savossa on käynnistynyt maakunnallinen perhekeskustoiminta vuonna 2017 ja se laajenee koko ajan. Perhekeskustoiminta tarjoaa lapsille, nuorille ja perheille avointa toimintaa, tukea ja palveluja aidon kohtaamisen ja lapsi- ja perhelähtöisyyden periaatteella. Eri toimijat niin kunnasta, sotesta, järjestöistä, seurakunnista kuin yrittäjistä suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa yhdessä ja verkostomaisesti. Perhekeskustoiminnan tavoitteena on tarjota varhaista tukea ja laadukasta ja sujuvaa palvelua sekä keskittää erityisosaamista sekä tarjota perhelähtöisiä tiloja yhteistyön toteuttamiseen. Tällä sivustolla kerromme perhekeskustoiminnan etenemisestä maakunnassamme.
Sosiaali- ja terveysministeriön perhekeskus-esite
(Klikkaa ylläolevaa otsikkoa ja esite aukeaa.)
Perhekeskustoiminta alkaa näkyä perheille! Perhekeskus-esitettä on jaettu valtakunnallisesti äitiyspakkauksen mukana. Lue lisää STM:n tiedotteesta: www.stm.fi/artikkeli/aitiyspakkauksen-perhekeskus-mukana-perheesi-elamassa-esite
Maakunnallinen perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo
Tästä pääset katsomaan Maakunnallisen perhekeskustoiminnan esittelyvideon!
Lue lisää:
Etelä-Savon Perhekeskustoiminnan esite
Maakunnallinen perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo
Perhekeskustoiminnan toimintasuunnitelma vuodelle 2022
Yhteistyösopimus 2020-2021
LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PAINOPISTEET JA TOIMENPITEET 2022-2023
Tiivistelmä Etelä-Savo perhekeskustoiminta vuosi 2019
Avoimet kohtaamispaikat
Katso tästä paikalliset avoimet kohtaamispaikat.
Avoimessa yhteisöllisessä lapsiperheiden kohtaamispaikassa voi kohdata muita perheitä. Siellä järjestetään avointa toimintaa (esim. avoin varhaiskasvatus, kahvilatoiminta, kerhot), vertaistukea, vanhemmuuden, parisuhteen ja erotilanteiden arjen tukea. Kohtaamispaikoissa voidaan järjestää lastenhoitoapua tai erilaisia palveluja ilman ajanvarausta tai sopimuksen mukaan. Myös kuntakohtainen Perheneuvotyö linkittyy vahvasti avoimiin kohtaamispaikkoihin. Kohtaamispaikkoja kehitetään jatkuvasti Etelä-Savon alueella. Jokaisessa kunnassa tulee olemaan vähintään yksi nimetty kohtaamispaikka, mutta lähes kaikista löytyy useita erilaista toimintaa tarjoavia kohtaamispaikkoja ja siksi puhummekin kohtaamispaikkaverkostosta.
Nuorten avoimina kohtaamispaikkoina toimivat ohjaamot ja kuntien nuorisotilat.
Perhekeskukset
Etelä-Savosta löytyy tulevaisuudessa kolme perhekeskusta, jotka sijoittuvat Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan. Perhekeskuksista löytyvät perheiden sosiaali- ja terveyspalvelut aina neuvolasta, perhetyöstä erityisen tuen palveluihin (erikoissairaanhoito, lastensuojelu, perheoikeudelliset palvelut) saakka. Perhekeskuksen palvelut ovat tarjolla laajemmin kuin vain sijaintipaikkakunnalle ja tavoitteena on palvelujen hyvä saatavuus mahdollisimman lähellä lasten, nuorten ja perheiden arkiympäristöä. Työntekijän voi kohdata myös kohtaamispaikoissa, kouluissa tai sote-keskuksissa kunnassa sijaitsevan tilatarjonnan mukaan.
Mikkelissä Essoten perhetalo
http://www.esper.fi/index.php/sairaalakampus/perhetalo
Pieksämäki Tapparakatu 1-3
Savonlinna Sosterin keskittymä
Perheneuvoverkosto
Perheneuvoverkosto on osa maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Perheneuvoverkosto koostuu eri organisaatioiden ydinhenkilöistä, jotka toimivat tiiminä lähellä perheitä. Jokaiseen kuntaan rakennetaan perheitä lähellä olevaa Perheneuvoa, joka on tavoitettavissa yhden yhteydenoton päässä.
Perheneuvo on ohjausta ja neuvontaa lapsiperheille. Perheneuvo on käytettävissä silloin, kun haluat keskustella elämäntilanteestasi, kysyä neuvoa tai vaihtoehtoja asiointiin ja arjen kysymyksiin liittyen. Perheneuvossa työskentelee oman paikkakunnan lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Tarvittaessa Perheneuvo ohjaa ja neuvoo oikean palvelun perheellenne. Perheneuvosta saat myös tietoa paikkakuntasi tarjoamista mahdollisuuksista, tapahtumista ja palveluista lapsiperheille.
Perheneuvo – kaikkien lapsiperheiden tukena!
Katso Perheneuvon esittelydiat.
Katso oman kuntasi Perheneuvon yhteystiedot tästä.
Varhainen tuki
Varhainen tuki on keskeisessä roolissa Etelä-Savon perhekeskustoiminnassa. Katso varhaisen tuen määrittely- ja esittelydiat.
Vaikuta ja osallistu!
Perhekeskustoiminnan tavoitteena on mahdollisimman laaja lasten, nuorten ja perheiden mukaolo ja kuuleminen. On tärkeää, että perheillä on tietoa osallistumisen mahdollisuuksista ja tarjottavista palveluista sekä he voivat jakaa käyttäjäkokemuksia toiminnan kehittämiseksi. Lapsilla, nuorilla ja perheillä tulee itsellä olla mahdollisuus myös toteuttaa toimintaa, olla osallisena omassa palvelussa ja osallistua päätöksentekoon ja palveluiden kehittämiseen. Alla lisätietoa erilaisista vaikuttamisen mahdollisuuksista. Tai voit ottaa yhteyttä suoraan perhekeskuskoordinattoriin, kun haluat olla mukana kehittämässä toimintoja, mutta et tiedä mikä olisi oikea kanava. Perhekeskustoiminnassa osallisuus näkyy mm. kehittäjävanhempien osallisuutena eri kehittäjäverkostoissa sekä vapaaehtoistoimijoina avoimissa kohtaamispaikoissa. Perhekeskuskoordinaattori Sanna Wirenius, 040 359 9428, sanna.wirenius@essote.fi .
Perheparlamentti – Pieksämäki
Asiakasraati – Sosteri
Etelä-Savon nuoret vaikuttajat: http://www.etela-savo.fi/nuorten-aani sekä https://www.facebook.com/esnuoretvaikuttajat/
Facebookissa on Etelä-Savon lapsiperheiden oma kehittäjäryhmä, liity sinäkin mukaan! https://www.facebook.com/groups/1602406283136034/
Mukana maakunnallisessa perhekeskusyhteistyössä
Maakunnallinen perhekeskustoiminnan rakenne on julkaistu ja eri toimijat ovat päättäneet yhteistyöhön sitoutumisesta ja nimenneet oman organisaation perhekeskustoiminnan vastuuhenkilöt.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymät
Itä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Sosteri
Maija Tuominen, lastentautien ylilääkäri, maija.tuominen(at)sosteri.fi, 0444173590
Sosterin perhepalvelukeskus
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ESSOTE
Noora Valjakka, neuvola- ja perhepalvelujen esimies, noora.valjakka(at)essote.fi
Kirsi Kaskinen, johtava sosiaalityöntekijä/palveluesimies, kirsi.kaskinen(at)essote.fi
Vaalijalan kuntayhtymä
Ilkka Jokinen, kuntayhtymän johtaja, ilkka.jokinen(at)vaalijala.fi
Kunnat
Juva
Kirsi Anttonen, varhaiskasvatuksen esimies, kirsi.anttonen(at)juva.fi
Kangasniemi
Henna Forss, varhaiskasvatuksen johtaja, henna.forss(at)kangasniemi.fi
Mikkeli
Nina Jussi-Pekka, päiväkodin johtaja, nina.jussi-pekka(at)mikkeli.fi
Anu Kokkonen, apulaisrehtori, anu.kokkonen(at)mikkeli.fi
Mäntyharju
Christian Juhola, hyvinvointikoordinaattori, christian.juhola(at)mantyharju.fi
Pertunmaa
Sari Mäkeläinen, sivistystoimenjohtaja-rehtori, sari.makelainen(at)pertunmaa.fi
Pieksämäki
Seija Laitinen, lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori, seija.laitinen(at)pieksamaki.fi
Puumala
Virpi Tuovinen, vapaa-aikasihteeri, virpi.tuovinen(at)puumala.fi
Rantasalmi
Pasi Savolainen, varhaiskasvatuksen esimies, pasi.savolainen(at)rantasalmi.fi
Savonlinna
Anna-Liisa Sairanen, varhaiskasvatuspäällikkö, anna-liisa.sairanen@savonlinna.fi
Järjestöt
Viola Ry, Jarmo Romo, lähisuhdeväkivaltatyön järjestökentän koordinaattori, koulutusvastaava, jarmo.romo(at)violary.fi
MLL, Jukka Saikkonen, koordinaattori, perhekeskustoiminta, jukka.saikkonen(at)mll.fi
Etelä-Savon Yrittäjät
Heli Peltola, Geriwell Oy, heli.peltola(at)geriwell.fi
Heidi Loukiainen, aluejohtaja, heidi.loukiainen(at)yrittajat.fi
Seurakunnat
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta
Lassi Suihkonen, vs.diakonian ja erityistyöalojen johtaja,
lassi.suihkonen(at)evl.fi
Savonlinnan seurakunta
Ulla Juntunen, perheasiaainneuvottelukeskuksen johtaja
ulla.juntunen(at)evl.fi