Kehittäjävanhempana Rantasalmella

Huh! Mistä päästä aloittaisin. Kokeilin jo tehdä netissä hakua käyttäen hakusanoja ”lapsiperhepalvelut Rantasalmella”. Selkeästi ei mitään noussut heti esille, muuta kuin toimintasuunnitelman näköinen tiedosto. Ei näin! Seuraava kohde: Rantasalmen kunnan sivut. Hakeako alaotsikolla koulut ja opiskelu, varhaiskasvatus, sosiaalipalvelut, nuoriso, sivistystoimi… ? Saisiko kaikki kivasti yhden otsikon alle. Helpottaisi huomattavasti hakua.

Olen muuttanut Rantasalmelle noin kaksi vuotta sitten. Tuntuu etten vieläkään ole oikein perillä mitä kaikkea meillä täällä on. Olisiko näin että toimintaa ja tukea on jopa niin paljon, ettei yksinkertaisesti tiedä edes mitä etsiä? Jos paikalliselta kysyy, vastaus on: ”Meillä on puhallinorkesteri ja teatteri”. Hyvä, mutta mitä jos ei ole muusikkoja tai näyttelijöitä perheessä?

rantasalmi.fi

Kuvakaappaus http://www.rantasalmi.fi -sivustolta.

Vanhasta tottumuksesta tiesin että seurakunta ainakin järjestää kerhoja, joten katse suuntautui sinne. Nappiosuma! Yhdessä varhaiskasvatuksen kanssa on maksuttomia kerhoja alle kouluikäisille, joita järjestetään ilman vanhempaa ja vanhemman kanssa. Sinne siis! Sieltä sain lisätietoa, että varhaiskasvatus järjestää omassa tilassa myös avoimia, maksuttomia kerhoja. Mitenkäs meidän nuori, teini-ikäinen? Loistavaa, Rantasalmella on Nuokkari, maksuton paikka jonne nuoret voi mennä koulun jälkeen, aukioloajat vaihtelevat viikottain, samoin ikäjakauma: tiettyinä päivinä tietyn ikäisille. Haa! Nuorille järjestetään myös matkoja, mm. Elämä Lapselle -konserttiin ja shoppailemaan. Näissä ei tiettävästi ole edes ikärajaa? Koko perheelle avoimia matkoja, joille voi ilmoittautua, matkat maksavat jonkin verran, samoin jos on konsertti tms. liput pitää lunastaa itse.

Kesäaikana vähän vilkastuu ja toisaalta rauhoittuu. Nuokkari menee kiinni, kerhot jäävät kesälomille, MUTTA leikkipuistossa alkaa varhaiskasvatuksen järjestämä maksuton leikkipuistokerho johon otetaan tietyn ikäisiä lapsia. Myös maksuttomat uimakoulut alkavat, sijoittuen jopa neljälle (?) eri alueelle. Nuorille ei valitettavasti ole oikein mitään, siinä olisi korjaamisen kohta. Nuoret ovat aika vallattomia kesäisin, aika käy pitkäksi, joten heille voisi tarjota jotain.
Syksyn/talven aikana tuetaan mm. uimista järjestämällä kyyditykset Juvan uimahallille. Liput lunastetaan itse, matka on muistaakseni maksuton.

Kirjastoon on pikkuhiljaa levinnyt enemmän lapsiperheille sunnattua toimintaa. MLL järjestää kouluvuoden aikana parin viikon välein maksuttomia satutunteja, jotka on tarkoitettu alle kouluikäisille, mutta on avoimessa tilassa, joten vapaa pääsy. Keväällä varhaiskasvatus ja neuvola (?) järjestivät maksutonta muskaria, joka oli suunnattu alle 3-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmille. Joka syksy järjestetään Taiteiden ilta jossa on paljon ohjelmaa lapsille ja perheille. Nyt alkoi pyörimään myös Vanhempainkahvila, johon toivoisin enemmän osallistujia vanhemmista. Onko niin, että tieto ei kulkeudu vanhemmille että Vanhempainkahvila on, vai onko kynnys tulla paikalle liian korkea? Ollaanko me somestuttu liikaa?

Vanhempainkahvilan logo_Rantasalmi

Päätin lähteä kehittäjävanhemmaksi ollakseni enemmän kartalla mitä kunnassa tapahtuu. Toinen lapsista on teini, jolla ei ole ikinä mitään tekemistä ja toinen koulutaivaltaan aloitteleva, jolla on kaikki uusi edessä. Todellakin, toivoisin tapaavani muita vanhempia, keskellä ei-mitään asuvana olisi kiva tavata muita aikuisia ja saada mahdollisesti uusia kavereita, kenen luona voisi vierailla ja ketä voisi tavata, kutsua kylään – koskien siis lapsia ja omaa itseäni.

Kehittäjävanhempi, Rantasalmi

LAPE-harjoittelijan näkemyksiä kehittämistyöstä

Olen valmistuva sosionomi-opiskelija ja opintojeni viimeisessä harjoittelussa lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa, LAPE:ssa. Takana on pian kolme viikkoa työtä LAPE-tiimin kanssa ja olen päässyt näkemään ja kokemaan todella paljon. Muutosohjelma on hallituksen kärkihanke ja koskettaa myös Etelä-Savoa.  Tavoitteena on lisätä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa päästessäni näkemään mistä tässä kaikessa oikein on kyse.  Opiskelija -roolin lisäksi olen myös äiti, joten minulta löytyy kokemusta myös palvelun käyttäjän silmin.

Etelä-Savon LAPE- hankkeen pienen ydinporukan työskentely on tiivistä. Ympärille kootun laajemman toimijajoukon kanssa tehtävä yhteistyö laittaa kuitenkin opiskelijan pään joskus pyörälle. Erilaisia tiimejä ja kehittäjäryhmiä on useita ja päässä vilisee nimiä ja nimikkeitä. Olen huomannut, että monesti samat toimijat ovat olleet mukana eri ryhmissä, vaihtelevista tulokulmista käsin.

LAPE- tiimin työntekijät ovat hyvin sitoutuneita työhönsä. Heillä on vahvaa asiantuntijuutta josta olen opiskelijana pyrkinyt ammentamaan itselleni mahdollisimman paljon. Hankekoordinaattoreilla on monta rautaa tulessa ja päivän aikana tapaamisia eri toimijoiden kanssa voi olla useitakin. Onneksi on myös olemassa mahdollisuus videoneuvotteluihin, aina ei vain ole mahdollista saada kaikkia saman pöydän ääreen. Työtä tehdään kuitenkin maantieteellisesti laajalle alueelle.

keksi_stm_sote_lapset_askartelu_aikuinen_lapsi_lautapeli_lohduttaminen

Kuva STM:n kuvapankki // Suvi-Tuuli Kankaanpää

On ollut hyvä nähdä millaista työtä kehittämistyö on. Työ tapahtuu taustalla, ilman asiakaskontakteja. Hankkeen parissa työskentelevät sysäävät alkuun jotain uutta, mutta eivät jää varsinaista työtä kuitenkaan tekemään. He tekevät pohjatyötä yhdessä toimijoiden kanssa ja heittävät siten pallon eteenpäin.

Olen eri työpajoissa ja koulutuksissa kuullut ammattilaisten näkemyksiä ja kokemuksia. Tarvetta muutokselle on ja sen eteenpäin viemiseen ollaan valmiita yhteistyötä tehden. Olen pian itse astumassa työntekijän rooliin, toivottavasti lasten, nuorten ja perheiden pariin. Harjoittelun aikana olen saanut vahvistusta siitä millainen työntekijä haluan itse olla ja mitä sosiaalialan työntekijältä asiakkaan näkökulmasta toivotaan.

Hyvä arki_matala kynnys palveluille.jpg

”Millainen on lapsiperheiden hyvä arki Etelä-Savossa?”

Työ on aloitettu noin puolitoista vuotta sitten ja nyt hanke alkaa olla loppusuoralla. Tässä vaiheessa hanketta ja opiskeluja on ollut erittäin hyödyllistä hypätä hetkeksi mukaan. Olen oppinut uudistuksista paljon. Hankkeen alussa on aikaa käytetty paljon tiedon keruuseen erilaisin menetelmin. Tarkoituksena on ollut saada palvelun käyttäjiltä eli lapsilta, nuorilta ja perheiltä ajatuksia siitä mitä on tarpeen lähteä kehittämään. Nyt on jo päästy konkreettisen tekemisen pariin ja olen päässyt seuraamaan miten uutta mallia rakennetaan.

Valtakunnallisesti ja maakunnan osalta on mahdollisesti tulossa suuriakin myllerryksiä. Mutta vaikka suuremmat muutokset eivät tulisikaan voimaan aivan aiotulla aikataululla tai sellaisina kuin on kaavailtu, LAPEn parannukset ja uudet tavat on tarkoitus saada jatkumaan ja kehittymään. Kyse on yksilön oikeudesta hyvään palveluun ja kohtaamiseen niin sosiaali- kuin terveydenhuollon palveluissa.

Liisa Laine
Sosionomi-opiskelija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Asiakkaasta kehittäjävanhemmaksi

Tervehdys vaan kaikille LAPE-ihmisille ja toimeliasta loppukirivuotta 2018 yhteisen hankkeen parissa. Vaikka itse en olekaan ihan aktiivisimmassa työssä mukana, sain koordinaattori-Ollilta tilaisuuden kirjoittaa tänne blogiin muutaman sanan erityispalvelujen kehittämisen osiosta. Meidän perheen kokemukset lähes kuusivuotisen lastensuojeluhistorian ajalta antavat kokemuspohjaa niin sijaishuollosta kuin psykiatrian poliklinikankin toiminnasta. Ja jotain luulen tietäväni myös vanhemmuuden tukemisen sudenkuopista ja vertaistuen merkityksestä silloin, kun kaikki kaatuu päälle.

Kokemukset psykiatriasta

Lasten- ja osittain myös nuorisopsykiatrian puolella ongelma on resurssien puute ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. Jos lapsi/nuori pääsee lääkärin juttusille vain 2-3 kertaa vuodessa ja silloinkin vain verkostopalaverin muodossa, ei kunnollista hoitosuhdetta muodostu. Lääkärin työtä tukevan muun tiiminkin työstä menee osa hukkaan, jos/kun lääkärin aika ei riitä siihen, että hän perehtyisi asiakasperheen tilanteeseen jo etukäteen, eikä vasta siinä verkostopalaverissa.

Pieneksi ongelmaksi koin myös vuoropuhelun jäykkyyden nuorisopsykiatrian osaston ja poliklinikan välillä. Vaikka teinillä oli useita osastojaksoja n. puolentoista vuoden ajanjaksolla, vain kerran osaston ihmiset pääsivät osallistumaan poliklinikan palaveriin. Toki moni asia hoituu pelkkien paperienkin välityksellä, mutta väitän, että ”kasvojen” löytyminen olisi helpottanut ainakin omaa sopeutumistani haasteellisiin tilanteisiin.

Maria Miklas_STM kuvapankki (2)

Kuva: Maria Miklas // STM:n kuvapankki

Kokemukset lastensuojelusta

Entäpä sitten se lastensuojelun puoli ja sen kehittämistoiveet? On aivan mahdoton tehtävä edes yrittää kertoa kaikkea matkan varrella tapahtunutta. Kerrottakoon kuitenkin, että nuoremme ehti neljän vuoden aikana asua hetken pienryhmäkodissa, kaksi vuotta sijaisperheessä ja toiset kaksi vuotta ammatillisessa perhekodissa, joka toimi osana isompaa lastensuojelulaitosta. Tämän jälkimmäisen toimijan perhetyö ja tiivis yhteistyö sosiaalitoimen kanssa lopulta mahdollistivat huostaanoton purkamisen ja nuoren siirtymisen jälkihuoltoon puolisen vuotta ennen hänen täysi-ikäistymistään.

Ratkaisut ja onnistumiset

Avaintekijät tämän kaiken onnistumiseksi olivat mielestäni aito kohtaaminen ja vuoropuhelu myös meidän vanhempien kanssa. Meidät otettiin mukaan päätösten tekoon tasaveroisina kumppaneina ja näkemyksiämme arvostettiin, vaikka joskus olimmekin eri mieltä jonkin yksityiskohdan toteuttamistavasta. Tärkeää oli myös se, että päätökset perusteltiin hyvin, eikä oikeuttamme yhteydenpitoon nuoren kanssa rajoitettu.

Näin jälkikäteen mietittynä suuri helpotus olisi ollut, jos jo alkutaipaleella olisimme saaneet tukihenkilön, joka olisi avannut meille käsitteistöä ja toimintatapoja niin psykiatrialla kuin lastensuojelussakin. Löytyihän se tieto kantapään kauttakin, mutta ne monet ”vastapelurini” olisivat varmaan päässeet paljon vähemmällä.

Tulevaisuudessa

Systeeminen lastensuojelumalli

Nyt aluillaan oleva pilottihanke systeemisen lastensuojelumallin lanseeraamiseksi asiakastyöhön on mielestäni juuri oikeansuuntaista kehittämistä. Tiimin isommat hartiat ja sosiaalityöntekijän ajan vapauttaminen kirjaamisista perheiden kohtaamiseen toivottavasti palauttavat inhimillisyyden nyt niin paljon parjattuun lastensuojelutyöhön. Uskon myös, että työn vaativuuskin lieventyy ja palkitsevuus kasvaa, kun kohtaamiseen jää enemmän aikaa.

Tällä blogitekstillä haluan myös kiittää kaikkia tarinaamme osallisia, jotka mahdollisesti tunnistivat meidät ja omat osuutensa. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Sinulle, lapseni, siitä, että edelleen ollaan puheväleissä. Olen Sinusta ylpeä!

Tuitu
Äiti
Voikukkia vertaisohjaaja / kokemusasiantuntija