Etelä-Savon lastensuojelunuoret kehittäjinä

Neljä nuorta ja kolme ammattilaista istuu kahvilassa. Kaikki ovat vähän väsyneitä, mutta kuitenkin rentoja. Nauru katkaisee keskustelun aina juuri sopivassa kohdassa. Vaikka kukaan meistä ei toistaan erityisen tarkasti tunne, on ilmapiiri kuitenkin luottavainen ja kaikki uskaltavat kertoa omista, kipeistäkin kokemuksistaan. Välillä vaihdetaan arkisia kuulumisia, välillä taas sukelletaan hyvinkin syvälle keskusteluun omasta arvosta. Kabinetissa istuvien ryhmän jäsenten yhteinen tehtävä on nostaa esiin keskeisiä asioita sijoitettujen lasten ja nuorten elämästä. Toiveena kaikilla on, jos tätä kautta pääsisimme vaikuttamaan ammatillisiin käytäntöihin. Olisi meille tärkeää, jos jollain myöhemmin tulevalla lapsella olisi sijoituksessa vähän helpompaa, jos häntä kuunneltaisiin vähän enemmän, jos hän saisi olla vähän enemmän itsensä, yksilö.

2

Vuonna 2011 joukko helsinkiläisiä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä perusti kehittäjäryhmän nimeltä Nuoret kehittäjät. Ryhmä koostui nuorista lastensuojelun kokemusasiantuntijoista ja ryhmän tehtäväksi muodostui lastensuojelupalveluiden kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa. Ryhmä sai innovatiivisuudellaan suurta huomiota ja se palkittiin vuonna 2012 oikeusministeriön demokratiapalkinnolla. Kehittäjäryhmä muodosti vuonna 2014 Osallisuuden aika nimisen yhdistyksen, joka toimii ansiokkaasti tänä päivänä lastensuojelun yhteiskehittämisen kentällä.

Etelä-Savon LAPE aloitti työnsä keväällä 2017. Niin kuin monessa blogissa ennen tätä olemme kertoneet, hankkeen tärkeimmäksi ytimeksi meillä valittiin osallisuus. Oli siis aivan päivän selvää, että halusimme seurata Osallisuuden ajan työtä ja koota eteläsavolaisille nuorille oman kehittäjäryhmän. Ryhmä on kokoontunut nyt keväästä 2018 asti, kerran kuukaudessa. Tarkoituksena on, että ryhmä jää elämään nuorten omana toimintana, siten, että Essoten lastensuojelu on kiinteä osa ryhmää. Tarkoituksena on, että kanava on auki ja täysin suora, jotta nuoret voivat vaikuttaa palveluihin ja ammattilaisten sisältöihin. Meillä on suuri tahtotila sille, että Etelä-Savossa voitaisiin tehdä hyvää ja laadukasta, lapset ja nuoret kohtaavaa lastensuojelutyötä.

1

Tällä kerralla ollaan juteltu elämän kiintopisteistä ja turvallisuudesta sijoituspaikassa. Keskustelu jatkui siihen, millainen on lastensuojelunuoren arvo muille. Mietittiin myös yhdessä jos vaikka kuvaisimme ammattilaisille videoita siitä, miltä sijoitetusta nuoresta tuntuu. Väsymys on kadonnut kahden tunnin aikana jonnekin. Porukka hymyilee, vitsailee ja rämäkkä nauru valtaa kabinetin ajoittain. Aloitettiin myös suunnittelemaan yhteistä iltapäivää nuorille ja lastensuojelun ammattilaisille syksyksi. Jengi innostuu: ”Totta kai halutaan olla siellä äänessä!” Lopuksi vielä pohdintaa; mitä tästä kerrasta jäi reppuun. Fiilis on hemmetin hyvä, nähdään!

Olli Humalamäki
LAPE Etelä-Savon erityisen ja vaativan tuen hankekoordinaattori

ps. Tervetuloa nuorten kehittäjäryhmän, LAPE-hankkeen, Essoten lastensuojelun ja Osallisuuden aika ry:n järjestämään yhteiskehittämispäivään 31.10. klo. 12-15!

Lastensuojelun yhteiskehittämispäivä 31.10.2018

Asiakkaasta kehittäjävanhemmaksi

Tervehdys vaan kaikille LAPE-ihmisille ja toimeliasta loppukirivuotta 2018 yhteisen hankkeen parissa. Vaikka itse en olekaan ihan aktiivisimmassa työssä mukana, sain koordinaattori-Ollilta tilaisuuden kirjoittaa tänne blogiin muutaman sanan erityispalvelujen kehittämisen osiosta. Meidän perheen kokemukset lähes kuusivuotisen lastensuojeluhistorian ajalta antavat kokemuspohjaa niin sijaishuollosta kuin psykiatrian poliklinikankin toiminnasta. Ja jotain luulen tietäväni myös vanhemmuuden tukemisen sudenkuopista ja vertaistuen merkityksestä silloin, kun kaikki kaatuu päälle.

Kokemukset psykiatriasta

Lasten- ja osittain myös nuorisopsykiatrian puolella ongelma on resurssien puute ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. Jos lapsi/nuori pääsee lääkärin juttusille vain 2-3 kertaa vuodessa ja silloinkin vain verkostopalaverin muodossa, ei kunnollista hoitosuhdetta muodostu. Lääkärin työtä tukevan muun tiiminkin työstä menee osa hukkaan, jos/kun lääkärin aika ei riitä siihen, että hän perehtyisi asiakasperheen tilanteeseen jo etukäteen, eikä vasta siinä verkostopalaverissa.

Pieneksi ongelmaksi koin myös vuoropuhelun jäykkyyden nuorisopsykiatrian osaston ja poliklinikan välillä. Vaikka teinillä oli useita osastojaksoja n. puolentoista vuoden ajanjaksolla, vain kerran osaston ihmiset pääsivät osallistumaan poliklinikan palaveriin. Toki moni asia hoituu pelkkien paperienkin välityksellä, mutta väitän, että ”kasvojen” löytyminen olisi helpottanut ainakin omaa sopeutumistani haasteellisiin tilanteisiin.

Maria Miklas_STM kuvapankki (2)

Kuva: Maria Miklas // STM:n kuvapankki

Kokemukset lastensuojelusta

Entäpä sitten se lastensuojelun puoli ja sen kehittämistoiveet? On aivan mahdoton tehtävä edes yrittää kertoa kaikkea matkan varrella tapahtunutta. Kerrottakoon kuitenkin, että nuoremme ehti neljän vuoden aikana asua hetken pienryhmäkodissa, kaksi vuotta sijaisperheessä ja toiset kaksi vuotta ammatillisessa perhekodissa, joka toimi osana isompaa lastensuojelulaitosta. Tämän jälkimmäisen toimijan perhetyö ja tiivis yhteistyö sosiaalitoimen kanssa lopulta mahdollistivat huostaanoton purkamisen ja nuoren siirtymisen jälkihuoltoon puolisen vuotta ennen hänen täysi-ikäistymistään.

Ratkaisut ja onnistumiset

Avaintekijät tämän kaiken onnistumiseksi olivat mielestäni aito kohtaaminen ja vuoropuhelu myös meidän vanhempien kanssa. Meidät otettiin mukaan päätösten tekoon tasaveroisina kumppaneina ja näkemyksiämme arvostettiin, vaikka joskus olimmekin eri mieltä jonkin yksityiskohdan toteuttamistavasta. Tärkeää oli myös se, että päätökset perusteltiin hyvin, eikä oikeuttamme yhteydenpitoon nuoren kanssa rajoitettu.

Näin jälkikäteen mietittynä suuri helpotus olisi ollut, jos jo alkutaipaleella olisimme saaneet tukihenkilön, joka olisi avannut meille käsitteistöä ja toimintatapoja niin psykiatrialla kuin lastensuojelussakin. Löytyihän se tieto kantapään kauttakin, mutta ne monet ”vastapelurini” olisivat varmaan päässeet paljon vähemmällä.

Tulevaisuudessa

Systeeminen lastensuojelumalli

Nyt aluillaan oleva pilottihanke systeemisen lastensuojelumallin lanseeraamiseksi asiakastyöhön on mielestäni juuri oikeansuuntaista kehittämistä. Tiimin isommat hartiat ja sosiaalityöntekijän ajan vapauttaminen kirjaamisista perheiden kohtaamiseen toivottavasti palauttavat inhimillisyyden nyt niin paljon parjattuun lastensuojelutyöhön. Uskon myös, että työn vaativuuskin lieventyy ja palkitsevuus kasvaa, kun kohtaamiseen jää enemmän aikaa.

Tällä blogitekstillä haluan myös kiittää kaikkia tarinaamme osallisia, jotka mahdollisesti tunnistivat meidät ja omat osuutensa. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Sinulle, lapseni, siitä, että edelleen ollaan puheväleissä. Olen Sinusta ylpeä!

Tuitu
Äiti
Voikukkia vertaisohjaaja / kokemusasiantuntija