Taas näitä aamuja.

Esikoinen makaa lattialla ja huutaa, legginssien sauma kiertää. Vauva alkaa tuskastua, koska pukeminen kestää liian kauan. Lasken vauvan lattialle ja hän parahtaa itkemään, esikoinen pitelee korviaan, hän ei kestä pienen itkua. Hetken aikaa mietin, jos ei lähdettäisikään. Jäätäisiin kotiin, kun tämä lähteminen on niin vaikeaa. Ei, ei, en kestä taas pitkää päivää yksin lasten kanssa neljän seinän sisällä, pakko päästä välillä ihmisten ilmoille. Jotenkin kokoan itseni ja tsemppaan esikoista, kun hän jatkaa pukemista. Kohta olemme pihalla ja vauva nukahtaa vaunuihin, ja reipas esikoinen polkee innoissaan apupyörineen. Kylläpä raitis ilma tuntuu hyvältä, hengitän syvään ja hidastan askeleita. Mennään ihan rauhassa.

Kun pääsemme sisälle perhekahvilaan, ohjaaja moikkaa hyvät huomenet ja toivottaa tervetulleeksi. Esikoinen saa ennätysvauhdilla vaatteet pois päältään ja häviää kauppaleikin pyörteisiin kavereiden kanssa. Minä raahustan kahvin tuoksun perässä keittiön puolelle itkuhälytin kädessäni. Otan kahvin ja rojahdan pöytään. Jonnan äiti istuu kaverikseni, hän on viimeisillään raskaana, perheen toinen lapsi syntyy lähiviikkoina. Jonnan äiti katsoo minua ja sanoo, että näytän väsyneeltä. Hän kysyy, kuinka jaksan? Kyyneleet nousevat silmiini, olen todella väsynyt. Vauva on herännyt yöllä syömään kolme kertaa. Vuodatan omaa väsymystäni Jonnan äidille ja hän jaksaa kuunnella ja ymmärtää täysin mistä puhun. Venlan äiti istuu viereeni ja laittaa päänsä olkapäälleni ja kuiskaa väsyneenä, että samoilla mennään. Nappaan häntä olkapäästä ja kiitän että hän on siinä, vierelläni.

Neuvolan terveydenhoitaja saapuu paikalle. Olimme aiemmin esittäneet toiveen, että joku tulisi kertomaan meille lapsen unesta. Jes, se kerta olikin tänään. Juuri oikeaan hetkeen, meidän perheen tarpeisiin. Kuuntelen mielenkiinnolla terveydenhoitajan puhetta, ja saan varmistuksen epäilykseeni siitä, että vauvalla on menossa tiheän imun kausi ja se herättää hänet yölläkin syömään useamman kerran. Olen helpottunut, yöheräämisille löytyi selitys ja hyvin todennäköisesti kausi menee viikossa ohi. Tämän tiedon voimalla jaksan kyllä yöllä herätä imettämään.

Itkuhälyttimistä kuuluu ähinää, käyn hakemassa vauvan sisälle ja imetän hänet. Hetken vauva kellii lattialla ja esikoinen ehtii vielä leikkiä.

perhe_leikkii_15x10

Lähdemme kotiin yhtä matkaa Ellin ja tämän äidin kanssa. Tytöt haluavat jatkaa vielä leikkejään. Sovimme, että päiväunien jälkeen leikit jatkuvat Ellin kotona. Kiitän jo etukäteen Ellin äitiä, tämä järjestely mahdollistaa minulle pienet päiväunet vauvan kanssa. Yleensä en päivällä itse pysty nukkumaan, koska lapset nukkuvat eri aikaan. Sanomme heipat Ellille ja hänen äidilleen ja kävelemme kotiinpäin.

Olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Tämän voimalla jaksaa odottaa huomista ja miehen palaamista työmatkalta. Tuntuu tosi hyvältä kuulua tähän joukkoon, olla yksi äiti toisten äitien joukossa. Jakaa kokemuksia toisten kanssa, saada vinkkejä ja huomata, että muilla on ihan samanlaisia haasteita omassa arjessaan. On kiva, että on paikka mihin on hyvä mennä ja mihin tuntuu kuuluvansa, tämä tunne houkuttaa pois omien seinien sisältä.

Katri Manninen
LAPE-hankekoordinaattori, MLL Järvi-Suomen piiri

MLL_perhekahvila_blogilaatikko (2)

Blogi_Tekstilaatikot_Katri (1)

 

Pyyteettömästi hyvää tekeviä ihmisiä on oikeasti olemassa, vapaaehtoinen perheen rinnallakulkijana

Minulla on neljä upeaa, alle kouluikäistä lasta ja kaksi kättä.

Taistelin itseni irti väkivaltaisesta suhteesta lasten isän kanssa. Sain tilalle hyvän, mutta työteliään elämän lasten kanssa.

Kahdella kädellä neljän pienen lapsen kanssa en pysty vastaamaan heidän tarpeisiinsa tavalla, jota he tarvitsevat. Etenkin poikalapseni alkoi kaivata miehen mallia ja ”poikien juttuja”. Äitinä minä en osannut ja pystynyt kaikkeen.

Meillä kävi onni, todellinen onni jota ajattelen kiitollisena lähes joka päivä. MLL:n kautta läheltämme löytyi pojalleni aikuiskaveri, mies joka tapaa lastani viikoittain. Nämä viikottaiset yhdessäolon hetket kantavat pitkälle. Siinä hetkessä näen kuinka poikani nauttii koko pienestä sydämestään. Tapaamisten välillä laskemme joka päivä kuinka monta yötä seuraavaan tapaamiseen on, poikani muistelee viime kertaista ja suunnittelee tulevaa. Nämä tapaamiset, tämä aikuiskaverisuhde kannattelee lastani pitkälle tulevaisuuteen. Kokemus samaistumisesta, rauhallisesta yhdessäolon ajasta jossa leikin varjolla opitaan elämästä.

mies_ja_poika_10x15cm

Kuva: MLL/Matti Matikainen

Minulle äitinä aikuiskaverin läsnäolo vapauttaa syyllisyyttä riittämättömyyden tunteesta ja saan jakaa lapseni onnen. Väkivaltaisen parisuhteen jälkeen on korjaava kokemus sekin, että huomaa kuinka pyyteettömästi hyvää tekeviä ihmisiä on olemassa. Nimittäin, kohdallemme osui toinenkin onni. Saimme MLL:n kautta myös perhekummin. Tämä taival on vasta alussa, mutta jo tietoisuus ”lisäkäsistä” helpottaa. Aiomme yhdessä leipoa, käydä uimarannalla, siivota, opetella hiihtoa, luistelua ja pyörälläajoa.

Perhekummi mahdollistaa meille hetkiä, jolloin lasteni ei tarvitse odottaa omaa vuoroaan ihan niin kauan. Perhekummi mahdollistaa myös sen, että jokainen lapsi saa välillä suuresti kaipaamaansa kahdenkeskistä aikaa kanssani. Hänen kanssa voin jakaa lapsiin liittyviä huolia ja iloja – hänkin on useamman lapsen äiti, joka on jo kasvattanut omat lapsensa aikuiseksi.

Lapseni hyötyvät siitä, että saavat elämäänsä turvallisia aikuisia.

MLL:n kautta saatava vapaaehtoisapu on ollut ja tulee olemaan meille hyvin merkittävä.

Kiitollisena
Äiti lapsineen

Perhe. Kahvi. Kaksi olemassaolon peruspilaria.

Yhdistetään ne ja tehdään hienoja asioita.

Kaikki lähti ajatuksesta että täytyisi olla jokin paikka, missä voisin viettää aikaa poikieni; puolivuotiaan, sekä kaksi ja puolivuotiaan kanssa. Kriteereiksi ajattelin, että lapset voisivat olla ja touhuta samalla kun itse voisin istua edes minuutin ja jutella arkisista asioista jonkun aikuisen kanssa. Omalla paikkakunnalla ei ollut tarjolla mitään sellaista. Toimintaa kyllä, mutta joko osallistuminen oli tietyn ikäryhmän mukaisesti yhden lapsen kanssa, tai sitten koin itseni viiteryhmän ulkopuolelle. Mikä on se koko perheen matalan kynnyksen paikka, johon osallistuisin omilla ehdoillani syyllistymättä edes osallistumisen satunnaisuudesta?

Naapurikunnassa toimi viikoittainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Perhekahvila. Voimmekohan me mennä sinne? Olemme kuitenkin naapurista. Ehkä meidät tuijotetaan pihalle. What so ever, menimme. Ei tuijotettu. Meistä oltiin ystävällisesti kiinnostuneita ja tultiin juttelemaan. Ihan niinkuin ihmisille. Ei suljettu porukan ulkopuolelle. Ne vapaaehtoiset olivat ihania ja juuri siitä samasta elämäntilanteesta kuin itsekin. Se tunne oli helpottava, kun tuli ymmärretyksi!  Minun uuden viiteryhmäni pistämätön ryhmätunnus olivat valtaisat silmäpussit.

Pieni voimaannuttava hetki arjessa voi pelastaa päivän ja kaiken muunkin.

Perhekahvilan leikkeihin sai tuoda mukanaan oman lelun, pehmolelun tai muun tärkeän esineen. Kuvaaja Hanna Laitinen

Perhekahvilan leikkeihin sai tuoda mukanaan oman lelun, pehmolelun tai muun tärkeän esineen. Kuvaaja Hanna Laitinen.

Päädyimme omassa MLL:n paikallisyhdistyksessämme Kangasniemellä perustamaan vuosien tauon jälkeen Perhekahvilan. Taustalla on ajatus luoda helppo kohtaamispaikka perheille. Toimintaa organisoivat vapaaehtoiset ja he luovat upean konseptin sisällä oman näköistään kulttuuria. Perhekahvila on vertaistoimintaa ja oikeastaan mitään elämää kummallisempaa ei tarvita. Kokemusteni mukaan sekä lapset että aikuiset toivovat leppoisaa yhdessäoloa ja tekemistä. Välillä pelaamme, leikimme, ulkoilemme tai taiteilemme. Juttelemme arjesta ja saamme uusia tuttavia ja ystäviä.

”Lasten ja äitien yhteisiä touhuja Liperin Perhekahvilassa.” Kuvaajana Merja Korpi

Lasten ja äitien yhteisiä touhuja Liperin Perhekahvilassa. Kuvaajana Merja Korpi

Järjestöissä tehdään merkittävää työtä perheiden ja sitä myöten yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Vapaaehtoisesti tehdyissä hyvissä töissä asuu yhteiskuntaa rakentavaa toiminnallisuutta, iloa ja inhimillisyyttä.

Hanna
MLL Kangasniemi