Lahjaksi aikaa

Meiltä vaaditaan ja me vaadimme itseltämme tänä päivänä paljon: tehokasta työskentelyä, itsestä huolehtimista, täydellistä vanhemmuutta. Suorittaminen ja tehokkuus ohjaavat työtämme sekä tekemistämme myös vapaa-ajalla.  

Tänä vuonna työssämme olemme olleet lasten, nuorten ja perheiden hyvän arjen kysymysten äärellä. Olemme ammattilaisten kanssa keskustelleet paljon vanhemmuuden ja parisuhteen tuesta. Kaikkihan tukevat työssään vanhempia. Mietin, onko se aidosti niin? Onko meillä todella aikaa pysähtyä, kysyä mitä perheille kuuluu ja ottaa vastaus vastaan? Onko meillä aikaa tukea perheitä heidän määrittelemien tarpeiden mukaan arjen haasteissa?

Monissa palveluissa tehokkuuden mittareiksi on nostettu suoritteiden määrät ja lakisääteiset määrittelyt palvelujen sisällöistä. Tämä linja ei välttämättä takaa palveluiden laatua ja vaikuttavuutta. On syytä pohtia, ovatko nämä ne ainoat ja oikeat mittarit, kun arvioidaan vastaavatko annetut palvelut parhaalla mahdollisella tavalla perheiden tarpeisiin. Olemme vieneet hyvin pitkälle erikoisosaamisen ja asiantuntijuuden. Tässä tilanteessa yksi uhkakuva voi olla, että samalla meiltä katoaa kokonaisen ihmisen tai perheen huomioiminen. Onko auttamisesta tullut suorittamista?

Olisiko meidän mahdollista asettautua vanhemmuuden, parisuhteen ja perheiden tukemisessa lähemmäs ihmistä. Voisimme asettaa tavoitteeksi mahdollisuuden kuunnella ja kuulla mitä perheille kuuluu. Palvelujen laadun keskeisin kriteeri voisi olla kohtaaminen, eikä se olisi maailman loppu, jos jokin suorite jäisikin vähän vaillinaiseksi. Toimisimme ihmiseltä ihmiselle, kiireen nujertaen.

IMG_6639Meitä kaikkia lähestyy erityinen ja tunteikas joulun aika. Pienen sydän kaipaa turvaa, hellyyttä ja huolenpitoa sekä rakkautta. Ison ihmisen sydän kaipaa läheisyyttä, hellyyttä ja rakkautta sekin. Mitäpä jos antaisimme tänä jouluna läheisillemme lahjan Suvi Teräsniskan laulun sanoin ”lahjaksi aikaa, lahjaksi sydän, joka mitään ei pelkää, joka mitään ei pelkää”.

Lämmin kiitos kaikille lapsille, nuorille, perheille ja ammattilaisille, jotka olette olleet lapettamassa vuonna 2017.

Rauhaisaa ja kiireetöntä joulun aikaa meille kaikille,

Katja Saukkonen
LAPE muutosagentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s