Isien illat Sosterissa vahvistavat vanhemmuutta ja mahdollistavat matalan kynnyksen keskustelun

Itä-Savon sairaanhoitopiirissä Sosterissa on viime syksynä käynnistetty isien illat. Neuvolan perhetyöntekijöiden vetämä isä-lapsiryhmä ei ole vaatinut paljon investointeja, mutta on antanut paljon osallistujille ja vetäjille. LAPE Etelä-Savon ja XAMKin viime vuonna toteuttamassa kartoituksessa perheet jakoivat vanhemmuuden tukeen liittyviä ajatuksia ja toiveita. Yksi keskeinen toive oli matalan kynnyksen keskustelujen mahdollistaminen ja lisääminen. Miesten vastauksissa korostui isien osallistaminen tasavertaisesti: ”Että isätkin uskaltaisivat puhua, ilman pelkoa että ajatellaan pärjääkö lasten kanssa.” Isien illat näyttäytyvät juuri tällaisena matalan kynnyksen keskustelupaikkana. Nyt saammekin kuulla neuvolan perhetyöntekijältä miten illat käytännössä pyörivät.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin Pääterveysaseman neuvolassa aloitettiin viime syksynä uusi ryhmätoiminta, isien illat. Isien illat tukevat isän ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä isän vanhemmuutta. Ryhmän vetäjinä toimivat neuvolan kaksi perhetyöntekijää. Ryhmä toimii suljettuna ryhmänä ja siihen otetaan mukaan enintään 10 isää yhdessä 0-3-vuotiaan lapsen kanssa. Isien ilta toimii vertaistuen periaatteella, missä ryhmän vetäjät avaavat keskustelua ja tarpeen mukaan illan aikana herättelevät sitä. Puolentoista tunnin tapaamisia on viisi, iIllat on teemoitettu seuraavasti: isyys, isäksi kasvaminen, työ ja perhe-elämä, parisuhde ja perhe sekä hyvinvoiva isä. Iltaan sisältyy myös pieni iltapala.

Isien ilta mahdollistaa isän ja lapsen välisen vuorovaikutuksen kehittymisen. Isä oppii luottamaan itseensä ja omiin kykyihin pärjätä lapsen kanssa ilman äitiä. Ryhmällä on tarkoitus vahvistaa isän vanhemmuutta ja antaa kykyä toimia arjen haastavissa tilanteissa.

stm_karkihankkeet

STM:n kuvapankki // Suvi-Tuuli Kankaanpää

Ensimmäinen ryhmä oli todella aktiivinen ja itseohjautuva. Isät puhuivat avoimesti kaikista asioista, lapsen odotuksesta synnytykseen ja toimivaan arkeen. Isien iltojen sisältöjä ja toimintatapaa suunniteltaessa pohdimme asiantuntijoiden käyttöä. Saimme kuitenkin miestyöntekijöiltä Lahdesta ohjausta ja kannustusta luottamaan omiin kykyihimme ohjaajina. Meitä mietitytti myös ajatus siitä, ettei kumpikaan vetäjistä ole mies. Tällä ei tutkimusten mukaan kuitenkaan ole merkitystä ja saman saimme huomata omassa ryhmässämme. Meillä ohjaajilla oli aluksi painetta siitä, miten me riitämme ja saamme varatun ajan kulumaan. Ryhmän loputtua totesimme, ettei se ollut alkuunkaan ongelma.

Meillä on tällä hetkellä alkanut toinen ryhmä (katso esite tästä!) ja olemme aivan innoissamme. Ryhmä on kokoontunut nyt neljä kertaa ja illat ovat olleet todella antoisia. Olemme samalla kartoittaneet molemmissa ryhmissä isien toiveita siitä, mitä he kokisivat tarvitsevansa neuvolapalveluilta. Näin saamme arvokasta tietoa suoraan asiakkailta työmme kehittämiseen jatkossa.

SOSTERI-logo_rgb.jpg

Katja Kyllönen
Neuvolan perheohjaaja
Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s