Rakas mieheni Sami,

olen kirjoittanut sinulle varmaan kymmenen kirjettä, mutta en ole saanut niitä valmiiksi. Tuntuu niin vaikealta kirjoittaa, mutta koska puhuminenkaan ei vie meitä eteenpäin, yritän nyt tätä.

Minulla on sinua ikävä. Tuntuu kuin olisit kadonnut, vaikka olet siinä ihan lähellä. Istut koneella, selailet nettiä. Yritän puhua sinulle, mutta sanani eivät tavoita sinua. Kyllähän sinä vastaat, hymähdät jotain, mutta katoat taas sinne jonnekin. Ja sitten minä menetän hermoni. Sanon rumasti, syytän ja sinä menet yhä kauemmaksi. Lapsetkin kärsivät, tiedän. Eikä se ole sinun syytäsi. Meillä kummallakin on osamme tässä sopassa, jonka keitimme. Sami, ei sen pitänyt mennä näin.

Muistatko, kun istuimme laiturilla ja puhuimme siitä, millaista meillä on sitten joskus, kun meillä on lapsia? Meillä oli aikaa, meillä oli puhetta ja meillä oli läheisyyttä. Sitten syntyivät Joonas ja Juuso ja Emilia. Vaikka olimme yhdessä, emme enää samalla tavalla puhuneet. Olit paljon töissä, ja minä kotona. Päivät itkuisten lasten kanssa olivat pitkiä. Minä odotin ja kaipasin sinua kotiin. Kun sitten tulit, olit väsynyt, kuten minäkin. Työnsin Juuson syliisi ja aloin laittaa ruokaa.

Kaipasin lähellesi, syliisi, mieleesi. Olit hiljainen, mietteliäs. Kysyin, mitä mietit, mutta et vastannut. ”Töitä, tekemättömiä töitä”, saatoit sanoa. Lapset tarvitsivat sinua, annoit heille aikaasi. Kun lapset olivat nukkumassa, ikäväni huusi sinua, mutta olit jo kaukana. Sanoin ilkeästi, tölväisin, syytin

Tuli se hetki, kun en enää kaivannut sinua. En kaivannut, en vihannut, en halunnut. Niin monta vuotta olin odottanut. Yhtä monta vuotta olin pettynyt. Välissämme oleva etäisyys kasvoi kasvamistaan ja hiljaisuuden määrä, puhumattomien lauseiden lista, sanomattomien sanojen suuruus, täyttivät mieleni. Enkä minä enää halunnut kaivata sinua. Eronkin otin puheeksi. Mutta en minä sitä halunnut, en minä sitä halua. Minä kaipaan sinua Sami. Minä tiedän, että olet siellä jossakin. Haluan tutustua sinuun uudestaan, haluan löytää tien luoksesi. Voitko auttaa minua?

Rakkaudella
vaimosi Sini

Rakas Sini,

kirjoitit minulle kirjeen. Olen yrittänyt vastata, mutta paperi on jäänyt tyhjäksi. Ei ollut helppo lukea kirjettäsi. Olen mokannut, tiedän sen. Välillämme on ollut hiljaista jo pitkään. Vaikea sitä on sanoiksi muuttaa. Mutta olen minä yrittänyt. Olen kertonut töistä, puhunut lapsista, mutta väärällä lailla puhun tai vääristä asioista. Riitelyksi se sitten menee. En minä osaa oikeita sanoja valita tai sillä lailla puhua, kun toivot. Olet minulle vihainen. En tiedä, kuinka voisin korjata tilanteen. Oikeassa olet, että olemme tämän sopan yhdessä keittäneet.

Oletko huomannut, että olen yrittänyt tehdä kaikkeni meidän perheen eteen? Usein mietin, huomaatko sen, minkä teen, vai näetkö sen, mikä jää tekemättä. Käyn töissä, että voisit olla lasten kanssa kotona. Arvostan todella paljon sitä, että jaksat hoitaa arjen. Tiedän, ettei se ole helppoa. Olen omalla tavallani halunnut auttaa, että saisit edes iltaisin pienen lepohetken. Olen pitänyt talon kunnossa, huoltanut autoa ja osallistunut kotitöihin. Onhan sinulla paljon enemmän kotitöitä, kun olet nyt kotona lasten kanssa. Olen väsynyt töistä ja kotiin tullessa alkaa toinen työpäivä. Tiedän, että niin sinullakin. Kai se tietokone on minulle jonkinlainen pakopaikka ja hengähdystauko.

Tuntuu, etten osaa tehdä asioita niin kuin sinä haluat. Sanot, että siivoan väärin tai pesen pyykit väärällä lailla. Enhän minäkään vaadi sinua korjaamaan autoa, koska tiedän, ettet osaa. Miksi minun pitäisi osata kaikki kotityöt? Välillä tuntuu, että vaatimuksesi ovat kohtuuttomia. En minä osaa korulauseita puhua. En rakkauttani jatkuvasti julistaa. Mutta kyllähän sinä sen tiedät, että rakastan.

Muistan kyllä kun ennen lasten syntymää meillä oli tapana istua laiturilla ja puhua. Puhuminen ja lähellä oleminen oli silloin helppoa. Olen viime vuosien aikana monta kertaa yrittänyt tulla viereesi, mutta menet heti kauemmaksi. Et taida haluta enää minua? Koska en tiedä, mitä sanoa, olen vain hiljaa.

Vieläkin Sini olet maailman kaunein nainen. Kirjoitit kaipaavasi tietä luokseni. Sini, tässä minä olen.

Miehesi Sami


Sari-Annika Pettinen

Kirjoittaja on perheterapeutti, joka työskentelee Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa diakonian ja erityistyöalojen johtajana. Hänen alaisuudessaan toimii muun muassa perheasiain neuvottelukeskus. Kirjoittaja on aktiivisesti mukana Etelä-Savon LAPE-työssä, hän toimii projektiryhmän ja maakunnallisen LAPE-työryhmän jäsenenä.

Tekstit on julkaistu aiemmin Mikkelin tuomiokirkoseurakunnan Polussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s