Lasten hyvinvoinnin eriarvoistuminen on jatkunut jo pitkään. Eriarvoistumista ovat ruokkineet lasten ja perheiden palveluiden hajanaisuus, asiakkaiden tarpeiden ja palveluiden huono kohtaaminen sekä varhaisen tuen puutteet. Tärkeitä korjausliikkeitä on tehty, mutta työ on usein katkennut hallituksen vaihdoksiin. Samalla suurin osa lapsista voi hyvin ja jopa entistä paremmin.
Hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on ottanut oppia menneestä. Pysyvää muutosta tehdään laajapohjaisesti tulevien sote- ja sivistystoimen palveluiden rakenteisiin ja sisältöön. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaavat työtä yhdessä. Tuhansia toimijoita jokaisen maakunnan alueelta, myös Etelä-Savossa, on tuomassa perheille sopivaa tukea oikeaan aikaan. Viranomaisten lisäksi mukana ovat myös järjestöt ja seurakunnat.

STM:n kuvapankki // Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma // Suvi-Tuuli Kankaanpää
Tavoitteena on kaikille lapsille parempi kasvu- ja oppimisympäristö sekä perheiden hyvä arki. Vanhemmuuden tukea vahvistetaan näyttöön perustuvilla menetelmillä. Kehittämisen ytimenä on varhaisen tuen tarjoaminen vanhemmuuteen ja parisuhteen tukeen sekä erotilanteiden kohdatessa. Sovinnollisuutta erotilanteessa tukee uudistuva laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Varhaiskasvatuslaki uudistuu lapsen oikeuksiin perustuvaksi. Perhekeskukset verkostoivat palveluita asiakaslähtöisesti. Erityispalveluiden, kuten lastenpsykiatrian, osaamista tuodaan lähemmäs neuvolaa, varhaiskasvatusta ja koulua. Lastensuojelua uudistetaan ihmissuhteita vahvistavaksi tiimityöksi (lue TÄSTÄ LINKISTÄ Ylen artikkeli Essoten lastensuojelun kokeilusta). Perheet ovat mukana kehitystyössä.
Hyvää arkea turvaamaan tarvitaan lapsi- ja perhelähtöistä toimintakulttuuria. Hallinto- ja ammattikuntalähtöisestä toimintatavasta irtautuminen vie aikaa. Muutostyö on vasta alussa. Ministeriöiden yhteiset LAPE-selvityshenkilöt ovat ehdottaneet yhteisen tahtotilan linjaamista kansallisella lapsi- ja perhestrategialla, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsi- ja perhejärjestöt ovat antaneet tälle laajan tukensa. Hallituksen kehysriihi linjasi äskettäin että strategian valmistelu aloitetaan.
Etelä-Savon keskeisin LAPE muutosohjelman kohde on maakunnallisen perhekeskustoiminnan käynnistäminen. Toiminnan sydämenä on lähellä arkea toimivat perheiden kohtaamispaikat ja lasten kasvu- ja kehitysympäristöön tuotavat palvelut. Perheille suunnattujen palveluiden osaamista kootaan perhekeskuksiin, josta ne jalkautuvat ympäri maakuntaa. Tämä edellyttää kaikilta lasten kanssa toimijoilta, niin kunta, järjestö, seurakunnat, yksityiset kuin sote, erityistä yhdessä toimimisen opettelua, uudenlaisen verkostotyön otetta. Sen oppimisesta voisi kertoa mm. yhteistilasuunnittelut, yhdessä perheiden kanssa suunniteltu toiminta ja palvelut sekä yhteen sovitettu toiminnan koordinointi ja johtaminen.
Maria Kaisa Aula
Hankejohtaja
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Sosiaali- ja terveysministeriö
Katja Saukkonen
Muutosagentti
LAPE Etelä-Savo