Perhekeskustoiminnan syksyn satoa

Etelä-Savon perhekeskustoiminta toimii hyvällä vauhdilla korona-pandemiasta ja peräsimenpitäjän vaihtumisesta huolimatta. Lapsiperheiden asioissa työskentely jatkuu ja etenee kohti uusia tavoitteita. Kohtaamispaikat toimivat koronarajoitusten puitteissa edelleen ja uusiakin toimintoja on saatu alulle. Mikkelissä on esimerkiksi aloittanut Eron ensiapupiste Kohtaamispaikka Kopan tiloissa joka toinen keskiviikko eri toimijoiden yhteistyönä: https://apuaeroon.fi/palvelu/eron-ensiapupiste-2/

Kohtaamisia on siirretty kesän ja syksyn aikana paljon ulkosalle, esimerkiksi Mäntyharjulla Puistopiknik on ollut lapsiperheiden suosiossa ja Mikkelin Kopan kesä-keskiviikot leikkipuistossa olivat onnistuneita tapahtumia. Ympäri maakuntaa turvallisen kohtaamisen merkitys ulkoilun tai etäyhteyden puitteissa sai kevään alkusäikähdyksen jälkeen ihan uusia ulottuvuuksia. Nyt talven lähestyessä ulkotoimintoja on siirretty jo sisälle ja toimijat varmistavat paikkakuntakohtaisesti ajankohtaiset turvallisuusohjeistukset. Terveenä ja annettuja ohjeita noudattaen voimme kohdata toisiamme edelleen, välittää ja olla tukena toinen toisillemme.

Marraskuussa ajankohtaista

Etelä-Savon perhekeskustoiminta on esittelyssä laatuaan ensimmäisessä kansallisessa perhekeskuskonferenssissa to 26.11. Katso päivän ohjelma tästä linkistä: https://www.lskl.fi/tapahtumat/perhekeskuskonferenssi/

Verkoston valtuuttamana perhekeskustoimintamme verkostoja esittelee entinen LAPE muutosagenttimme Katja Kasper. Olettehan kuulolla aktiivisesti ja yhteisestä osuudesta tulee myöhemmin käyttöön myöskin tallenne.

Eteläsavolaisten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja perhekeskustoiminnan suunnitelmaa seurataan kyselyn avulla, joka on tavoittanut ison osan maakunnan toimijoita ja perheitä. Perheiden kysely on auki vielä 27.11. saakka ja jos vielä et ole ennättänyt kantaasi kertoa, niin vastaamaan pääset tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/09253FB27B9F3585

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s